Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. helmikuuta 2010

Uusi kaapinovi


Meidän keittiön kulmakaapin ovi hajosi. Siis ruuvit vaan kertakaikkiaan repesivät irti toisesta ovikappaleesta. Onko kolme vuotta siis liian pitkä aika keittiön kaapistoille? Luulin että niiden pitäisi kestää vaikkapa 30 vuotta...

No, ovi piti ottaa kokonaan pois. Kaapista loistavat muovipurkit ja muut roinat eivät varsinaisesti olleet mikään keittiön kaunistus, joten jokin väliaikainen ratkaisu piti oven tilalle saada. Hätäratkaisuksi ompelin kermanvaaleasta puuvillakankaasta verhon, jonka kiinnitin kaapin ylälaitaan tarranauhalla. (Varastoistani löytyi juuri sopivan mittainen pätkä tarranauhaa, jonka toinen puoli oli ommeltavaa ja toinen semmoista teippiä. Kerrankin täydellisen hyvä tuuri.)
Katsotaanpa vaan niin tämä "väliaikainen ratkaisu" on keittiössämme vielä vuoden päästäkin. Ja kahden vuoden. Ja kymmenen.

torstai 28. tammikuuta 2010

Sohvan uudet vaatteet

Ihanaiset sohvamme ovat vuosien varrella ehtineet kerätä itseensä elämän jälkiä. Siellä täällä on tahroja ja laikkuja, jotka eivät lähde pois. Tai ehkä lähtisivät, jos kankaat nakkaisi pesukoneeseen. Ongelma on kuitenkin siinä, että sohvatyynyjen irrotettavat päälliset ovat niin tiukat, että jos ne menisi irrottamaan, ei niitä ikimaailmassa saisi enää takaisin tyynyjen päälle.

Niinpä ompelin sohville uudet vaatteet. Koska lapsiperheessä vaalea sohva ei ehkä ole käytännöllisin mahdollinen, valitsin suklaanruskeaa huonekalukangasta, joka toivottavasti ei ota niin herkästi nokkiinsa lasten pissavahingoista, kaatuneista mehuista tai vauvan pulautuksista. Sitä paitsi tämä kangas on vesipestävää ja suunnittelin tyynyjen huput niin, että ne on helppo irrottaa ja laittaa takaisinkin vielä. Olen kyllä valtavan tyytyväinen lopputulokseen! Taas kelpaa istuskella.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Kellarin siivouspäivä

Päätimme tänään siivota kellarin. Se on talon ainoa täysi remontoimaton osa ja täynnä romua, josta osa on peräisin talon edelliseltä isännältä, osa kannettu muutossa meidän edellisen talon kellarista suoraan uuden talon kellariin, osa kertynyt sinne näiden runsaan kahden vuoden aikana, jotka olemme tässä talossa asuneet. Kellarissa on sauna, pesuhuone, pukuhuone ja varastotila, kaikki aika kauheassa kunnossa. Sauna on vain miesväen käytössä, minä kerrostalossa kasvanut kaupunkilaistyttö en sinne suostu enää menemään.




















Hyväähän tuosta ei saa millään paitsi remontoimalla, mutta kelvollisen sai silti kun kantoi kaikki kamat ulos, imuroi ja harjasi ja järjesteli tarpeelliset tavarat siististi takaisin. Aika röykkiö ihan silkkaa roskaa päätyi jätelavalle vietäväksi ja jonkunmoinen laatikko käyttökelpoista tavaraa kirppikselle.

Mutta tämmöinen siitä tuli ja nyt minäkin lupaan käydä saunassa!


Niin juu ja pari mukavaa yllätystäkin tuli vastaan. Yhdestä epämääräisestä muovikassista löytyi kauan kauan sitten kutomani käyttämättömät villasukat ja toisesta ratsastusasuni vuosien takaa (mahtuu vielä hyvin päälle).


Kävijöitä